Catchy & Finska Pinnar

Musta Barbaari muuttui vitsistä poliittiseksi kannanotoksi

Informações:

Sinopsis

Vuoden 2013 suurimpiin suomalaisiin musiikki-ilmiöihin kuuluu ehdottomasti räppäri Musta Barbaari, oikealta nimeltään James Nikander. Hänen ensimmäinen ja tähän asti ainut julkaisu, kappale nimeltään Salil eka salil vika, on muuttunut itseironisesta vitsistä lähes poliittiseksi kannanotoksi. Finska Pinnarissa James kertoo miten hän nykyään suhtautuu kappaleen tietoisesti epäkorrektiin kieleen sekä mitä hän toivoo joululahjaksi. Saamme myös vastauksen siihen miksi hän kerran sanoi äidinkielensä olevan ruotsi. PÅ SVENSKA: Finska Pinnar träffar rapparen Musta Barbaari i Helsingfors.  Perjantaipaneeli Paneeliosuudessa muistellaan menneitä, eli vuoden 2013 tapahtumia ja mitä niistä sanottiin Perjantaipaneelissa. Mukana mm. nettivihakeskustelu sekä Yhdysvaltain vakoiluskandaali. Juontajina Kike Bertell ja Andrea Reuter.